Näkökyky

Terästä näköäsi

Rasvoissa on jonkin verran A-vitamiinia, joka on tärkeää silmän sarveis- ja verkkokalvolle. A-vitamiinin lähteitä on muuallakin. Yleensä siitä ei ole puutetta. A-vitamiinia saa maitotuotteista, kananmunista ja kasviksista. A-vitamiinin ja sen esiasteen beetakaroteeniin lähteitä on muitakin. “A-vitamiinin puute voi vaikuttaa silmän pinnan kuivumiseen ja hämäränäön heikkenemiseen sekä altistaa silmätulehduksille” toteaa ravintosuunnittelija EMT Heli Salmenius-Suominen.

Omega-3–rasvahappojen puute on yhdistetty yhtenä tekijänä silmänpohjan rappeumaan. DHA on tärkeä osa silmän verkkokalvoa, joten on selvää, että hyvät rasvat tukevat silmien hyvinvointia.

Ravitsemussuosituksia päivitetään noin 8 vuoden välein, viimeksi vuonna 2014. Rasvojen osuuden vaihteluväliä nostettiin silloin päivittäisestä energiansaannista ja rasvojen laatuun kiinnitettiin enemmän huomiota. Salmenius-Suominen uskoo saman suuntauksen jatkuvan.

Lysi Omega-3 Eye 

Lysi Omega-3 Eye  monipuolinen tehovalmiste silmien hyvinvointiin. Yksi kapseli sisältää silmille ja näkökyvylle tärkeitä omega-3 rasvahappoja sekä sinkkiä, silmän normaalille toiminnalle välttämättömiä luteiinia ja zeaksantiinia sekä mustikan antosyaaneja. Lysi Omega-3 Eye sopii erinomaisesti mm. ikääntyville, piilolinssien käyttäjille, näyttöpäätetyöskentelijöille, henkilöille joilla on arat, herkät tai laserleikatut silmät. Valmiste sisältää silmälle tärkeitä ravintoaineita ja sopii hyvin käytettäväksi kosteuttavien silmätippojen kanssa.
Lue lisää >>

Riitta Rautakoura, Doctrina Oy tekstin pohjalta.

Paras Lysi-tuote minulle

Lysi-sarjasta löytyy jokaiselle käyttäjälle sopiva omega-3-valmiste päivittäiseen käyttöön. Luotettavista Lysi-tuotteista saat tarvittavia omega-3-rasvahappoja. Osaan tuotteista on lisätty myös D- ja E-vitamiineja.

Lue lisää

Vastuullisuus

Lysin toiminnan kulmakivi on vastuullisuus ympäristön hyvinvoinnista. Kalanpyynnissä noudatetaan kestävän kalastuksen periaatteita ja pyyntiin käytetään vain elinvoimaisia, uusiutuvia kalakantoja, joiden olemassaolo ei ole uhattuna.

Lue lisää